Fontin koko A A A
VALIKKO
Raahen kulttuurihistoriallinen museo
Olet tässä: Annat, Hannat ja Kaisat: Entis-Raahen naisväkeä

Museuumiblogi

31.1.2013 13:27

Annat, Hannat ja Kaisat: Entis-Raahen Naisväkeä 29.1.2013 © Eija Turunen

Otin nyt tutkinnan kohteeksi muutaman eri sorttisen ja eri säätyisen naisen eri ajoilta, eli kyse ei ole vain Annoista, Hannoista ja Kaisoista, enemmänkin naisen elämästä menneinä aikoina.

Töihin Raaheen - BEATA LUNDAHL (1762-1848)

Beata Helena Carmitz 10.3.1762 Kuopion maasrk -12.11.1848 Raahe

Aviomies tynnyrintekijä Lars Lundahl s. 25.7.1746 Tukholma –17.2.1817 Raahe

Lars Lundahl (1746-1817) oli kotoisin Tukholmasta. Hän tuli v. 1785 Kuopioon Kronobränneri–panimoon tynnyrintekijäksi. Kuopiossa hän tapasi tulevan vaimonsa Beata Helena Carmitzin ja menivät naimisiin 1786. Kolmen vuoden päästä pariskunta muutti Raaheen, jossa Lars toimi tynnyrintekijämestarina ja Beata kätilönä eli parnmorskana eli lapsenpäästäjänä. Beata ei ollut mikä hyvänsä lapsenpäästäjä vaan ihan oikean kätilöntutkinnon suorittanut nainen.

Ruotsin lääkintäkollegio (olimme siis Ruotsin alamaisia vielä tuolloin) velvoitti kaupungit palkkaamaan palvelukseensa koulutettuja, valantehneitä kätilöitä. Koulutus tapahtui Tukholmassa ja kätilöä tarvitsevat kaupungit maksoivat tehtävään sitoutuneen/lupautuneen naisen koulutuksen siellä. Kaupungit siis kyselivät, olisiko joku (mielellään synnyttänyt), luku- ja kirjoitustaitoinen nainen halukas lähtemään opiskelemaan Tukholmaan. Koulutuksen kesti jonkun kuukauden, vähän opiskelijasta tietysti riippui. (Beatalla se etu, että saattoi ilm. kortteerata miehensä perheen tai sukulaisten luona.) Tukholmaan lähtijällä piti olla vakuutus ja maksusitoumus tulevalta työnantajaltaan (matkat ja opiskelu), olivat kalliita investointeja.

1700-luvun loppuun mennessä lähes jokaiseen suomalaisen kaupunkiin oli palkattu koulutettu kätilö. Kaikkiaan 89 naista suoritti kätilötutkinnon ennen vuotta 1809 (manner-Suomesta). Siis kätilöitä oli enemmän kuin yliopistokoulutettuja lääkäreitä, joita 1700-luvun jälkipuolen Ruotsin valtakunnassa oli nelisenkymmentä, Suomessa ehkä vain kymmenkunta.

Koulutukseen valittujen tuli osata lukea ja kirjoittaa ruotsia. Beata oli torpparin tytär, vaikka monet opiskelutovereistaan porvariston tyttäriä. Opiskelijoiden tuli olla ”järkevästi ujostelemattomia ja jumalaapelkääviä” , lukutaitoisia, asiallisia, kärsivällisiä ja tarkkoja ja omata hyvä nimi ja maine. Hyvä ja nopea ymmärrys oli tarpeen. ”Hänen ei ainoastaan tule ymmärtää, mitä hänelle opetetaan, vaan on osattava ajatella itse, miten on parasta menetellä.” Ja tietysti piti olla pehmeät, kapeat, hienosormiset kädet.

Tulevaa ammattia praktiseerattiin harjoitussairaalassa. Tuota synnytyssairaalaa johti ja synnytyksistä vastasi synnytysopin professori. Apunaan hällä oli apulääkäreitä ja tutkinnon suorittanut kätilö ja kaksi hoitajatarta. Kätilöopiskelijat kävivät luennoilla ja myös anatomiaopissa Tukholman kaupungintalon anatomiasalissa, jossa tehtiin ruumiinavauksia. Toki 1700-luvulla kuka tahansa piletin lunastanut pääsi katsomaan ruumiinavausta. Ammattikätilöillä oli sellaisia tietoja anatomiasta, gynekologisista tutkimuksissa ja synnytysten kulusta, joita kouluttamattomilla apuvaimoilla ei ollut.

Beatasta on tutkintopäivänä opettajansa merkannut tiedon. ”Oppivainen, ymmärtää hyvin, luotettava hoitaja.” Tutkinnossa piti osata vastata synnytystaitoa koskeviin kysymyksiin. Sitten vannottiin kätilövala (Kaksi sormea Raamatulle ”Jumalan ja hänen pyhien evankeliumiensa kautta ” vannoo palvelevansa jokaista, joka hänen puoleensa kääntyy, ”ylhäistä ja alhaista, rikasta ja/tai köyhää, yöllä tai päivällä.”)

Omassa yhteisössään kätilö oli mitä näkyvin ja julkisin nainen. Kun hän saapui paikkakunnalle ja astui virkaansa, hänen nimensä, oikeutensa ja tehtävänsä kuulutettiin kaikissa alueen kirkoissa. Kätilön asuinpaikan piti olla kaikkien tiedossa, kotiovelle piti ripustaa puinen tai metallinen ammattimerkki, taulu, johon oli maalattu kätilön työsarkaa kuvannut vastasyntynyt, synnytystuoli tai peräruisku.

Kätilö toimi myös viran puolesta tutkijana ja todistajana oikeudenkäynneissä, jotka koskivat lapsenmurhia, raiskauksia, sukurutsaa, seksuaalisia poikkeavuuksia sekä huoruus- ja aviorikossyytteitä. Paljon vartijana oli siis. Kätilö sai myös suorittaa hätäkasteen.

Beata suoritti kätilötutkintonsa 14.9.1791 Raaheen eli oli opiskellut Raahen kaupungin kustantamana ja sitoutunut tulemaan Raaheen kätilöksi. Beata toimi täällä 57 vuotta kätilönä, vuodesta 1791 kuolemaansa saakka.

Beata oli kuolleessaan hyvissä varoissa. Kuolinpesä oli velaton ja saamisia oli aika paljon. Talonsa ohella Beata omisti mm. kultasormuksen, 1,5 tusinaa hopealusikoita, kuparisen kahvipannun, liinavaatteita, tusinan kahvikuppeja, sohvan ja puoli tusinaa tuoleja. Talo siis II:85 eli Koulukadun ja Reiponkadun luoteiskulma.

Beatan hautakivessä lukee ”Härunder befinnes stoftet efter tunnbindare Enkan Beata Helena Lundahl d. Den 12 Nowember 1848 i en ålder af 86 år såsom barnmorska i Brahestad. Förlossat därstädes 2000 barn på 57 år.” ”Päästi” maailmaan 2000 lasta.

Raaheen naitu - LOUISE FROSTERUS FRANZÉN (1805-1898)

Kauppias Zachris Franzén (1787-1852) avioitui toukokuussa 1829 Ilmajoen kirkkoherra Erik Johan Frosteruksen tyttären kanssa. Franzén oli jäänyt leskeksi ensimmäisestä vaimostaan Johanna Langista v. 1826. Lapset olivat 5-11-vuotiaita. (Tässä katraassa mm. Sofia ja Helene Franzén). Eli lapset kaipasivat varmaankin äitihahmoa. Franzénin ja Loviisan avioliitolle löytyy kohtalaisen luonteva selitys. Herra F:n sisko Margareta Helena oli avioitunut heinäkuussa 1811 Ilmajoen kirkkoherra Frosteruksen kanssa. Frosterus oli jäänyt leskeksi edellisen vuoden lopulla. Frosteruksella oli kaksi pientä tytärtä, v. 1805 syntynyt Lovisa Eleonora ja 1810 syntynyt Johanna Sofia väillä äidillistä hoivaa. Franzénin sisarusten perheet olivat varmasti kanssakäymisissä keskenään, niinpä patruuni varpilla näki, jos hoksas kattoa, pienen Lovisan kasvamisen ja kehittymisen nuoreksi naiseksi siskonsa hoivissa.

Franzénhan oli varsinainen suurmoguli, apeltaan Langin kauppahuoneen perinyt laivanvarustaja ja kauppias, yksi Suomen rikkaimpia henkilöitä. Hänellä oli myös muuta teollisuutta, mm. Salahmin ja Jyrkkäkosken ruukit. Salahmissa oli upea uusi ruukinkartano. Leskeydyttyään Lovisa vietti kesäisin pitkiä aikoja perimässään komeassa kartanossa.

Kauppaneuvoksetar halusi huolehtia ruukkilaisten jälkikasvun koulutuksesta ja perusti 1855 Salahmiin Bell-Lancaster -tyyppisen koulun, jossa opetus perustui nk. vuoro-opetukseen eli

edistyneemmät ohjasivat aloittelevampia. Sanomalehti Suometar uutisoi aiheesta 25.4.1856 ”Iisalmesta. Kauppaneuwoksen leskirouwa Lowiisa Franzén on täällä olewan Salahmin ruukkiinsa aluswäen lapsille toimittanut koulun, jossa opetetaan myös luwunlaskua ja kirjoituksen taitoa. Tyttölöille opetetaan kästyötäkin.”

No, Loviisa ja Zachris saivat toki lapsiakin. Vanhin tytär Johanna (Jenny) avioitui Fredrik Soveliuksen kanssa. Keskimmäinen tytär Lovisa Elisabeth (Betty) naitettiin Kokkolaan Gustaf Viktor Donnerille. Donnerien kauppahuoneen bisnekset eivät oikein luistaneet ja Betty toi myötäjäisinään aimo tukun rahaa, jolla talous saatiinkin kuntoon. Täysin järjellä järkätty avioliitto. Gustaf Viktor kuoli lavantautiin alle nelikymppisenä.

Nuori leski Betty muutti sitten takaisin Raaheen. Asettui asumaan äitinsä kanssa Franzénin nk. leskien taloon, joka oli alunpitäen rakennettu Lovisalle ja hänen alaikäisille tyttärilleen Zachris F:n kuoleman jälkeen. Vanhin tytär Johanna muutti Langin kauppakartanoon (Pekkatorille) miehensä Fredrik Soveliuksen ja lastensa kanssa. (Langin talossa siis asui aina kauppakartanon omistaja ja bisnesten hoitaja.) Vanhemmiten Lovisa halvaantui tai ainakin oli pyörätuolissa ja Betty alkoi sokeutua. Heille palkattiin seuraneiti Ruotsista ja Amorhan aivan riehaantui ammuskelemaan nuoliaan. (Laivapatruunin kodin Ebba ja Fredrik).

OÄGTA BARN – lähes ikuinen leima

Ensin vähän au-asiaa:

Aviottoman lapsen synnyttäneelle äidille jäi kirkonkirjoihin ikuinen leima, ellei hän sitten myöhemmin mennyt naimisiin. Esim. rippikirjoihin laitettiin nimen eteen q- kirjain tai qp. Q tarkoittaa kvínnaa, eli naista, ei kuitenkaan henkilön sukupuolta vaan sitä, että tämä ihminen tässä on huono nainen. qp qvinnoperson on salavuoteudesta rangaistu nainen. Joskus näitten hairahtuneitten naisihmisten nimen edessä lukee dejan, se tarkoittaa samaa: au-lapsen äiti.

Rippikirjoissa on oikeassa marginaalissa aina mahdolliset huomiot kyseisen ihmisen rikkeistä. Näitten q-merkinnällä varustettujen naisten kohdalle lukee yleensä siellä oikeassa laidassa ”Lönskaläge” eli salavuoteus tai samaa tarkoittava ”lägersmål” (luvaton sukupuolinen sekaannus vanha lakiteksti) ja vuosi sekä ”absolverad” eli ripitetty kirkossa tai saanut synninpäästön.

Varhemmin tuo ripitys oli julkinen ja au-äiti sai istua nk. huorapenkissä kirkon etuosassa jumalanpalvelusten ajan. Myöhemmin ripitys tapahtui sakastissa, mutta usein pappi otti ripitettävänsä vastaan juuri ennen jumalanpalvelusta ja jumalanpalveluksen alkaessa onneton ripitetty sai astua sakastista ulos koko seurakunnan töllistellessä, ja mennä paikalleen sinne missä istuikin. Kirkossahan istuttiin tiukasti säädynmukaisessa järjestyksessä miehet omalla puolellaan ja naiset omallansa.

Salavuoteus on nk. esiaviollinen suhde eli kahden naimattoman henkilön välinen sukupuolisuhde. Salavuoteudesta rangaistiin sakoilla; yksinkertaisesta huoruudesta, eli toinen osapuoli oli naimisissa, yleensä myös sakoilla ja kaksinkertaisesta huoruudesta eli molemmat osapuolet naimisissa, mutteivät keskenään, vuoteen 1780 asti kuolemalla. Sen jälkeen ruumiillisella rangaistuksella. Yleensä tuo kuolemantuomio muutettiin hirmu isoiksi sakoiksi, jotka oli mahdoton maksaa ja ne muutettiin ruumiilliseksi rangaistukseksi. Myös vankeusrangaistus oli käytössä.

Jos salassa lemmiskellyt pariskunta nk. kärähti, molemmat osapuolet haastettiin oikeuteen ja mies sai kaksinkertaisesti isommat sakot kuin nainen. Osa miehistä ei kuitenkaan tullut käräjille tai kiistivät syyllisyytensä. Miesten piti käräjillä vannoa käsi Raamatulla, ettei ole väitetyn lapsen isä. Tuo oli tiukka paikka, monet siis jänistivät, koska eivät voineet antaa väärää valaa, mutteivät halunneet isyyttään myöntääkään. Vuonna 1779 tuli voimaan laki tai pykälä, että äidin ei tarvinnut ilmoittaa lapsen isää oikeudessa. Näin jäi moni mies rankaisematta. Sukututkijoille muuten ikävää, koska ei sitten saa tietoja.

1800-luvun alkupuolelta lähtien aviottomien lasten äitejäkään vastaan ei niin herkästi enää nostettu syytettä. Mutta jos äiti halusi lapsen isän maksavan ruokkoja eikä asiasta päästy muuten sopimukseen, lähdettiin käräjille. Se vaati kyllä melkoisesti sisua naiselta. Tulipa asiasta oikeusjuttu tai ei, papin piti aina nuhdella äiti kirkkokäsikirjan kaavan mukaisesti kahden todistajan läsnä ollessa ja julistaa hänelle sitten synninpäästön siellä sakastissa.

Avioton lapsi oli aina kamala paikka, äidin säätyyn katsomatta. Säätyläistyttö saattoi kyllä matkustaa muualle ”sukuloimaan” tms ja antaa lapsen maksua vastaan johonkin hoidettavaksi. Mutta perheen maine oli lähes menetetty. Jos aviottoman lapsen saanut naisihminen halusi muuttaa muualle, saattoi se kaupunki tai kylä, johon hän oli muuttamassa, ilmoittaa, ettei tänne ole tulemista. Huom. Avioton poika ei päässyt käsityöläisen ammattiin saatikka kauppiaaksi!

Kreetasta (nimi muutettu)

Rippikirjojen mukaan Kreetalle syntyy ensimmäinen lapsi syksyllä 1817, tytön ollessa 18-vuotias. Hälle alkaa siunaantua lapsia, 1820-luvulla syntyy kolme lasta, 1830-luvulla kaksi, joista toinen syntyi kuolleena ja vielä 1840-luvulla, Kreetan ollessa jo 44-vuotias, syntyy kaksospojat. Rippikirjojen huomiosarakkeessa on Kreetan kohdalla merkintöjä salavuoteudesta, ripittäytymisestä, ripityksestä ja synninpäästöstä. Ainakaan minä en löytänyt merkintää muusta rangaistuksesta näissä yhteyksissä (esim. kehruuhuonetta tai vankilaa). Kaksi kertaa Kreeta kyllä joutuu raastupaan juopottelusta.

Ei ole kyllä ollut kovin hääviä tuo Kreetan elämä, leipä tiukassa, lapsia liuta, yhteisön halveksunta tai jonkin sortin ylönkatse selässä. Ei tietoa toimeentulotuesta, lapsilisästä tai asumislisästä eikä niitä ruokkojakaan näytä kukaan maksaneen.

(Joskus jos sattui tämmöselle ylemmän sortin kansalaiselle näitä lehtolapsi-isyyksiä, niin osapuolet saattoivat sopia asian niin, että isä esim. kouluttaa tytärtään (Maria Christina Möller tai Aina Lindman) on myös kuultu pienen talon ostosta, jne. Nämä ovat kyllä harvinaislaatuisia poikkeuksia.)

Kysyin tuota rangaistusasiaa eräältä kokeneelta tutkijalta ja hän sanoi, että yleensä tällaisen rikoksen uusijat joutuivat kyllä oikeuteen. Ja että kyseessähän voisi olla erään tietyn maksullisen ammatinharjoittajakin. Sanoi että Oulussa oli ihan bordellikin!

Kreeta käy raastuvassa vielä 49-vuotiaan juopottelun takia ja seuraavana vuonna hän kuolee keuhkotautiin just ja just 50-vuotiaana. Ei ollut elämänsä ruusuilla tanssimista.

TYTTÄRELTÄ ÄIDILLE

Raahelaisessa kauppias- ja raatimies Olof Lundströmin ja rouvansa Elisabeth Freitagin lapsikatraaseen syntyi 1700- ja 1800-luvun taitteessa kaikkiaan seitsemän lasta; neljä poikaa ja kolme tytärtä. Pojista Olof (s.1803) ja Johan (s. 1805) jatkavat sukua. Johan ottaa kumppanikseen raahelaisen kauppiassuvun jälkeläisen Margareta Fagervikin ja Oulussa asuva ja elävä Olof menee naimisiin englantilaissyntyisen Charlotta Machellin kanssa.

Johan Lundströmin perheeseen syntyy kaksi poikaa ja kaksi tytärtä, molemmat pojat kuolevat pienokaisina. Olofin perheeseen Oulussa syntyy kaikkiaan kymmenen lasta. Jostain syystä Olof ja lapsista toisiksi vanhin nimeltään Johan Baltzar Freitag muuttavat Raaheen 1850-luvun alussa. Pojan etunimi oli todellakin Johan Baltzar Freitag. Komealla nimellä haluttiin varmaankin kunnioittaa Olofin äidin isän Baltzar Freitagin arvoisaa muistoa.

Ja niinhän siinä kävi, että alle 2000 asukkaan Raahen kapoisilla avioliittomarkkinoilla, jossa puoliso piti löytyä omasta säädystä, sopiva kumppani löytyi lähestulkoon perhepiiristä. Johan Lundströmin tytär Maria Elisabeth (s. 1841) ja Olof Lundströmin pitkällä nimellä varustettu poika Johan Baltzar Freitag (s.1834) menivät naimisiin, siis serkusavioliitto.

Johan ja Maria saavat neljä tytärtä, joista vain Onnia-niminen selviää teiniksi asti. Tyttösten isä Johan Lundström kuolee 40-vuotiaana, vaimo Maria jää leskeksi 33-vuotiaana. Elämä jatkuu. Raahelaissyntyinen nuori pappismies Gustaf Junnelius (s. 1853) palaa kotiseudulleen. Onnian ja Gustafin välille syttyy kiinnostus, ja he menevät kihloihin. Pitkät, jopa vuosia kestäneet kihlausajat eivät tuohon aikaan olleet lainkaan harvinaisia. Orastava onni saa kuitenkin murheellisen käänteen: 19-vuotias Onnia menehtyy keuhkotautiin lokakuussa 1881.

Totuus on tarua ihmeellisempää: Onnian äiti, 42-vuotias leskirouva Maria ja Salon emäseurakunnan kappalaiseksi nimetty 30-vuotias Gustaf menevät naimisiin 12. tammikuuta 1883. Gustaf Junnelius toimii Pattijoen pappina kymmenen vuotta. Pariskunta sai ainakin kaksi poikaa. Pastori Junnelius vaimoineen on haudattu Lundströmin sukuhautaan Haaralan hautausmaalle.

MIA JA ONNIA ERVAST

Merikapteeni Henrik Ervast avioitui 28-vuotiaana leskeksi jääneen, Maria Albertina Järnbergin kanssa 1850-luvulla. Maria Albertinan 1. mies, fregatti Orionin kapteeni Järnberg hukkui Cagliarissa v. 1850 (oletettavasti olivat hakemassa suolalastia sieltä). Marialla oli ensimmäisen puolison kuollessa kahdeksan kuukauden ikäinen tytär.

Henrikin ja Maria Albertinan tytär Onnia Elisabeth syntyi 5.5.1858, toinen tytär Maria Augusta eli Mia syntyi lähes päivälleen neljän vuoden päästä eli 8. toukokuuta 1862. Niin surkeasti siinä kuitenkin kävi, että äiti Maria Albertina sairastui ja kuoli kesäkuun 26 päivä. Kuolinsyy on vesipöhö/vesitauti. Niin jäi Henrik leskeksi kolmen tyttären kanssa (yksi tytärpuoli) Tytöt iältään; Anna Maria 13 vuotta, Onnia 4 v. ja Mia 1 kk. Henrikin oli jatkettava eloaan, reissut jatkuvat, ja tyttöjä hoiteli joku sukulainen, näin arvaan ja toivon.

Henrik August Ervast palkattiin vastavalmistuneen parkki Finlandin kapteeniksi. Ja paatti seelasi raahelaislaivojen tapaan pitkin Euroopan rannikoita ja ylitti Atlantinkin joitakin kertoja. Esim. tammikuussa 1865 laiva lastasi Yarmouthissa Englannissa kivihiiltä ja suuntasi kohti Länsi-Intiaa. Åbo Underrättelser kirjoitti ”merenkulkua –palstallaan” 27. 6.1868 näin: Lontoo 13, kesäkuuta kerrotaan, että suomalaisesta parkkilaiva Finlandista, kapteeni Ervast, joka 11 päivä viimeksi kulunutta marraskuuta seelasi täältä New Yorkiin, ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.

Ervast ja koko parkkilaiva Finlandin miehistö katosi lasteineen päivineen Atlantille marraskuun 1867 ja kesäkuun 1868 välillä. Merestä sai hautansa 11 miestä!

Isän kadotessa Anna Maria oli kahdeksantoista kesäinen, Onnia kymmenen korvilla ja Mia 5-6-vuotias. Elämä jatkui… Sukulaiset huolehtivat tyttöjen kasvatuksesta ja koulutuksesta.

Vanhin tytär Anna Maria vihittiin kuopiolaisen kauppias ja raatimies Oskar Adolf Castrenin toiseksi vaimoksi täällä Raahessa 19.9.1882 ja he muuttivat Kuopioon.

Onnia Elisabeth meni Juantehtaalle (Strömsdahl) tehtaankoulun opettajaksi ja avioitui sittemmin Juankosken tehtaan kasöörin Paul Guseffin kanssa.

Nuorimman tyttären Maria Augustan eli Mian, kerrotaan käyneen kotikoulua Haminassa, harjoittaneen kieliopinnoita Kasanissa 1883-85, Pietarissa ja Berliinissä 1889, Moskovassa 1891, Heidelbergissä kesällä 1902. Mia toimi RPKK:ssa venäjän kielen opettajattarena 1886-91 ja myöhemmin Heinolassa, Uudessakaupungissa, Pietarsaaressa ja Helsingissä.

ENIN OSA KUITENKIN TÄMMÖSIÄ LOVIISOJA

Eli merimiesten vaimoja, joitten elämä sujui tasaisesti miestä mereltä ootellen, lapsia kasvattaen ja tienestiä perheelle tienaten.

Loviisa Jokelin 81 v. kertoi Paulaharjuille näin: ”Tyttönimeni on Loviisa Erkkilä ja olen syntynyt v. 1842. Se on huono, joka ei syntymänimiään kehtaa sanoa. Merimies Jokelinin vaimo olen ollut v:sta 1877. Se on paljon mieheni merta kulkenut ja osaa engeskaakin. Se on seelannut 30v. Ja nyt kun on vanha ja houraa niin repii lakanat ja muut vaatteet seeliksi. Minä palvelin ensin Jurveliuksella ja sitten Lagerlöfillä. Jumala ylläpitää minua, että jaksan hoitaa tuota ukkoa, sillä hän on minun mieheni…

… Mieheni oli laivassa konstina. Ja sitten kun tuli rautatie oli siellä varikonhoitajana. Nyt hakee aina avaimia että menee muka varikkoon, ja panee hukkaan avaimet….”