War Finchin tarina

Tämän laivan nimikilven löysi joskus 1920-luvulla Raahen edustalta Pohjanlahdelta luotsi KALLE HOLMA ollessaan palaamassa kaksimastoisella luotsiskuupillaan luotsausmatkalta. Hän käsitti heti, mikä esine oli ja kuvitteli, että taas on laiva uponnut.

Maihin tultuaan otti luotsi heti yhteyden O.  Swanljungin  meklariliikkeeseen ja siellä selvisikin kansainvälisistä laivarekistereistä, että nimikilpi kuului erään englantilaisen varustamon purjelaivalle. Edellämainitun meklariliikkeen taholta kirjeitse tiedusteltiin Englannista varustamolta laivan kohtalosta. Varustamon taholta oli oltu varsin ”otettuja”, hämmästyneitä ja iloisia moisesta kirjeestä. Laiva ei ollut uponnut, vaan oli jollain Pohjois-Saksalaisella telakalla korjattavana ja lienee laivaan asennettu konekin ja samalla sai uuden nimen. Entinen nimilaatta lienee lentänyt yli puurin mereen Saksassa telakalla. Olisiko mahdollista, että tuulet ja merivirrat olisivat uittaneet laudan tänne asti? Näin ainakin uskoi luotsi Kalle Holma eli Holoman Kalle, jonka piha-aitan oven yläpuolta mahtava nimikilpi koristi Laivurinkadulla n. 50 vuotta.

Laatan talteen otti ja museolle toimitti k.o. luotsin lesken ennen kuolemaansa antamalla luvalla, allekirjoittanut.

Raahessa, lokakuun 27 p:nä 1971

Tullinhoitaja

                                                          O.Norio

 

War Finchin nimikilpi on esillä Pakkahuoneen museossa.