Kukkusnötti ja kultahiekkaa - Raahen museon ensimmäiset lahjoitukset

Tohtori Ehrström Raaheen

Viisikymppinen Carl Robert Ehrström nimitettiin Raahen piirilääkäriksi maaliskuussa 1855. Raahea kohdanneista Oolannin sodan hurjista tuhoista oli kulunut vajaa vuosi. Suurista vahingoista huolimatta kaupunki jotakuinkin pursui tarmoa, vireystila ja ilmapiiri olivat ylen hyvät. Ulkomaan kauppaahan oli harjoitettu jo useampi vuosikymmen ja nyt haluttiin faartilla eteenpäin!

Syvästi sivistynyt tohtori otettiin täällä avosylin vastaan. Ehrström (eli Erkka, rohkenemme kutsua arvon tohtoria näin tuttavallisesti) kävi raahelaisissa kodeissa niin visiteeraamassa kuin sairaskäynneilläkin. Tuohon aikaan systeemi oli se, että tarvittaessa lääkäri tuli katsomaan potilasta hänen sairasvuoteelleen. Väistämättä tohtori pani merkille kodeissa olevat monenlaiset ihmeelliset kaukomaiden tuliaiset. Niitä oli niin merimiesten huusholleissa Katinhännässä kuin komeissa porvariskodeissakin, kunniapaikalla piironkien päällä ja hyllyillä. Ehrström hoksasi mahtavan mahdollisuuden: Raaheen voisi perustaa museon!

Erkka oli käynyt parikymmentä vuotta aikaisemmin Keski-Euroopassa opintomatkalla ja ihastunut siellä näkemiinsä museoihin. Matkaltaan hän kirjoitti vaimolleen, että voi jospa joskus Suomeenkin saataisiin tällainen kaikkea kansaa sivistämään tarkoitettu laitos! Se vaatisi tarpeeksi sivistyneitä miehiä, jotka näkisivät tällaisten kokoelmien hyödyn. Toteuttajilla pitäisi olla tarpeeksi tahtoa ja isänmaallisuutta käyttää omaa materiaalista ja henkistä pääomaansa tähän yhteiseen hyvään tähtäävään hankkeeseen. Nyt Ehrströmillä oli mahdollisuus yrittää toteuttaa tuo haaveensa.

Museoaate tutuksi

Oletettavasti tohtori alkoi lämmittää raahelaisia hankkeelle, niin kutsutusti höynäämään mukkaan. Varmaan hän otti asian puheeksi sopivissa yhteyksissä. ”Apropoo, museo…” Luultavasti kertoi myös omista museokokemuksistaan. Saattoipa siinä joku paikallinen merikapteeni jakaa kokemuksiaan maailmalla näkemistään kokoelmista. Tuohon aikaan oma kuriositeettikaappi, vaatimatonkin, oli kultivoituneen kodin merkki. Kuriositeettikaappiin laitettiin esille niin kotimaan kuin ulkomaidenkin ihanuudet, erikoisuudet ja kummallisuudet. Osalla varmaan semmoinen olikin förmaakin tai salin seinustalla.

Tuumasta toimeen. Keväällä 1862 Ehrström piti ilmeisesti jonkin sortin esitelmän aiheesta. Ainakin asiasta oli ollut laajemmin puhetta, sillä tohtori pisti alulle varainkeruun. Museon kokoelmissa on 4. huhtikuuta 1862 päivätty keräyslista. Otsikossa lukee (på svenska) ”Ne kaupungin kunnioitetut herrat, joita museon perustaminen tänne kiinnostaa ja jotka tahtovat sitä rahalla auttaa, merkitkööt tähän nimensä ja avustuksen määrän.”  Lahjoittajien joukossa on laivanvarustajia, kapteeneita, kauppiaita, kruununvouti, apteekkari sekä kaksi leskirouvaa. Rahoilla oli tarkoitus teettää museolle lahjoitettaville esineille tarvittavia kaappeja ja tehdä muita esillepanoon tarvittavia hankintoja.

Asiaa täydensi Ehrströmin kirjoittama pamfletti museumien hyödyllisyydestä, joka julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa 21.10.1862. Tuo julkaisupäivä on otettu meijän synttäripäiväksi. Pamfletti julkaistiin suomennettuna, alkuperäinen ruotsinkielinen teksti löytyy museostamme. Pamfletti alkaa näin: ”Museumit eli wissin kaawan mukaan järjestetyt, kootut kappaleet, joita merkillisiä, hyödyllisiä, opettawaisia, ei wähemmin oma maamme, waan myös wieraat maat tarjoawat, owat jo useammissa siwistyneissä maissa pidetyt woimallisina wälikappaleina siwistyksen lewittämiseen ylhäisten ja alhaisten seassa; monille owat ne jo tulleet wälttämättömiksi tarpeiksi.” Tästä on peräisin lyömätön sloganimme ”Museumi siwistyksen woimallinen wälikappale”.  Suomessa ei tuohon aikaan ollut yhtään varsinaista museota, Helsingissä Aleksanterin yliopistossa oli jonkinlaiset muinaiskokoelmat, samoin oli yksityisiä kokoelmia erilaisin sisällöin, mutta nuo kohteet olivat vain harvojen herkkua.

Natur och konst alster inlemmnade i Brahestads Museum

Esinelahjoituksia alettiin saada saman tien. Helsingin kaupungin arkistossa on Ehrström-suvun arkisto, jossa on myös meijän Erkan museopapereita. Ihka ensimmäisiksi lahjoittajiksi vuonna 1862 on kirjattu herrat Johan ja Baltzar Fellman, Porvarikoulun perustamisen rahoittaneet laivanvarustaja-kauppiasveljekset. He lahjoittivat kolikkokokoelman, sokeriruo’on, neljä vuotta maailmanmeriä seelanneen laivan madonsyömän pohjalaudan kappaleen, muinaissuomalaisen jousipyssyn ja karhukeihään.

Seuraavana listassa on herra Johan Frieman, kauppias hänkin. Hän on lahjoittanut hampaan, listassa lukee ”Tand af” eikä muuta eli ei tiedetty minkä eläimen hammas se oli. Sitten turkkilainen vesipiippu kristallipulloineen ja letkuineen sekä preparoitu linnunnahka, minkä linnun, siitä ei ollut tietoa. Otsikossa mainittua kultahiekkaa lahjoitti laivanvarustaja-kauppias Fredrik Sovelius, lahjoittaja nro 4. Kulta oli peräisin Kaliforniasta, Sacramentosta. Kukkusnöttejä eli kookospähkinöitä lahjoitti mm. kapteeni Laurell ja kauppias Möller, aiemmalta ammatiltaan merikapteeni.

Museon kokoelmiin saatiin erilaisia kaloja, kilpikonnia, kameleontti, kolibri, koralleja, simpukoita jne. Luontokappaleista osa oli täytettyjä, osa spriihin säilöttyjä. Maaliskuussa 1865 Ehrström kirjoitti veljenpojalleen Karl Gustaf Ehrströmille Helsinkiin, että, voisiko hän lainata yliopiston kirjastosta kuvastoa ulkomaisista kaloista ja kotiloista ja lähettää tänne Raaheen. Ehrström kertoo, että ”olemme perustaneet tänne museon ja minä olen ”inspektori”, mutta tietoni eivät riitä erityisesti ulkomaisten eläinten tunnistamiseen.”

Nuo museon varhaiset lahjoitukset ovat lähes poikkeuksetta kaukomaitten tuliaisia, joukossa on joitain yksittäisiä muinaissuomalaisia tai esihistoriallisia esineitä. Lukumääräisesti aika paljon on ulkomaisia kolikoita. Nykyihmisen huomio kiinnittyy muinaiseen Egyptiin, Pompeijin ja sen lähialueisiin sekä varhaiskristillisiin tapahtumiin liittyviin esineisiin. Tuon ajan hieman pidemmälle menevässä kouluopetuksessa korostettiin antiikin kulttuuria ja kristinuskoa ja oppi on todistettavasti jäänyt taannoisten poikien päähän.

Raamatullisia lahjoituksia teki merikapteeni Anders Lindman. Hän lahjoitti nk. Pyhän Paavalin kielen, joka oli taitettu siltä kalliolta, johon Paavali teki haaksirikon matkallaan Roomaan. ”Kieli” on ilmeisesti jonkun muinaisen merenelävän hammas, arveli Erkka. Toinen lahjoitus on Johannes Kastajan hedelmä s.o. hedelmä, joka legendan mukaan oli Johannes Kastajalla kädessään hänen kastaessa Jeesusta Jordan-virrassa. Ehrström huomauttaa, että kyseessä on todennäköisesti joku kivettynyt simpukka.

Muinaiseen Egyptiin liittyvät lahjoituksia ovat Kuolleitten valtakunnan hallitsijaa Osirista esittävä pronssiveistos sekä shabtit, tyylitellyt ihmishahmot, joilla on käsissään yleensä työkaluja. Shabtien oli tarkoitus tehdä tuonpuoleisessa esimerkiksi maatöitä ylhäisen vainajan puolesta. Esineet on todennäköisimmin ryöstetty haudoista ja myyty eteenpäin, mm. matkamuistoiksi. Nykyään k.o. esineiden maastavienti olisi laitonta eli rikollista.

Kasvi Venetsiasta, kirsikka Raahesta

Mielenkiintoinen kokonaisuus perustamisvuodelta on mamselli A. Nygrénin lahjoitus, joka sisältää kaikkiaan yli kolmekymmentä esinettä tai matkamuistoa. Lahjoituksessa on mm. roomalainen lamppu Pompeijista, kiviä Vuorisaarnan vuorelta, kiviä Lasaruksen haudalta ja Yrttitarhasta, vettä pyhästä kaivosta Mekasta, piikkisian piikkejä, kasveja Vergiliuksen haudalta ynnä muualta Roomasta ja Venetsiasta sekä puunpalanen Pyhän Henrikin rukoushuoneen seinähirrestä Nousiaisista. Pisteenä i:n päälle on orvokki, jonka Marie Antoinette lähetti rakastajalleen kreivi Axel von Fersénille kuultuaan kuolemantuomiostaan. Tuo mystillinen mamselli on kiehtonut museolaisia pitkään, kuka hän oikein on, onko hän matkustellut noin laajasti? Mamsellin henkilöllisyys selvisi jokunen vuosi sitten, kun museotantti teki artikkelia Ehrströmistä ja museon perustamisesta Popove-sarjaan (Pohjanmaan porvariston vuosisata 1800, Sivistyksen verkostot). Mamselli Nygrén, koko nimeltään komeasti Anna Gustava Euridice Angelique Inez Nygrén oli kotoisin Mikkelistä ja ilmeisesti Ehrströmin perheen tuttava. Tarinansa selvinnee ennen pitkää.

Paikallisempaa tavaraa on rouva Louisa Franzénin lahjoittama spriihin säilötty kirsikka. Ehrströmin mukaan se on kypsynyt ”på kalljord i Brahestad”, tarkoittaakohan että nk. ulkona, ei kasvihuoneessa. Samaa kaliiberia on Ehrströmin lahjoittamat kaksi spriihin säilöttyä tryffelisientä Hailuodosta.

”Karkaisinko paatista vai kenkkäisinkö museumille kalebassin?”

Pamfletissaan Ehrström monisanaisesti kertoo museoiden hyödyllisyydestä niin sivistäjänä kuin myös sydämen siteiden luojana. Raahelaiset merimiehet nimittäin saattoivat tuolla maailman satamissa karata laivasta ja pestautua parempia palkkoja maksavaan ulkomaiseen paattiin tai jäädä asumaan jonnekin leppeämmän ilmaston maahan. Erkan mukaan museolle lahjoitettu esine toimi magneetin tavoin ja toi merimiehet takaisin kotiin. Merillä ollut isä pystyi sitten museossa näyttämään oman lahjoituksensa ja kertomaan korvat höröllä kuunteleville lapsilleen ja vaimolleen ankarasta elämästään merillä. Toisaalta merenkulkija samalla innoitti tulevia polvia lähtemään meriuralle, mikä oli tohtorin mielestä kovin tärkeää. Hän kehottaa kaikkia lahjoittamaan museolle.  ”Kunnia sille joka uhraa yksityistä hywäänsä yhteiseksi hywäksi!” Ilman merenkulkua ei museota olisi tänne tullut. Ehrström päättää pamflettinsa näin:

”Se on sen laajan, koko maanpiirin maita yhdistäwän merikulun ansio, että se on matkaansaattanut mahdollisuuden valmistaa wiime mainittuin  luonnon-historiallisten kaluin kokouksia, isoja museumisia, sellaisia kuin löytyy,  esim. Londonista, Pariisista y.m. kaupungeista ja paikkakunnista, mainioita, maailman kaluin sisältäwiä; ja sellaisen laitoksen asettamisesta on se kuin tässä ehdotellaan – ei niitten wiimeksi mainittuin suurten, kostantawain rinnalle kilpailewia, - mutta miks’ei wähäistä sellaista alkua! Tulkoon tämä alku kuinka kainoksi tahansa – ainoastaan olemme sen tehneet – pitkittämisen jätämme jälkiläisillemme.”

Tuo taannoinen kaino alku on asialleen omistautuneiden museoaatteen ystävien huomassa hoitanut tarmolla ja antaumuksella tehtäväänsä siwistyksen woimallisena wälikappaleena.