Kuninkaan vierailu

Dokumentti kuninkaan vierailusta Raahessa 16.7.1802

Museon esineet saattavat kätkeä sisälleen pieniä aarteita. Kokoelmissamme on useita pieniä, ns. ompelukirjoja: nahkakantisia kirjasia, joissa on pari paperista sivua ja useampia huopakankaisia sivuja, joihin voi laittaa silmä- ja muita neuloja kätevästi mukana kulkemaan. Kirja on kuin aivan oikea kirja minikoossa. Kansinahka on koristeltu pakotuskuvioin ja selkämys on myös viimeistelty. Aika usein omistajattaren nimikirjaimet on painettu kanteen kultavärillä. Tällainen pieni kirja osui käteeni, käydessäni läpi erään laatikon sisältöä. Kaikeksi onneksi museaalinen uteliaisuuteni sai avaamaan tämän kirjasen ja katsastamaan, josko muinainen ompelija olisi jättänyt jälkeensä jotain tietoja itsestään, sillä kannessa ei ollut nimikirjaimia. Hämmästykseni oli melkoinen. Sen lisäksi, että ensimmäisellä sivulla luki ”Demoiselle Jenny Montin 18 feb. 1870”, löytyi kirjasta selostus kuningas Kustaa IV Adolfin vierailusta tai sen alusta Raahessa! Ensimmäinen versio oli aloittelevan kirjoittajan käsialalla tehty harjoitelma. Sen suomennos kuuluu näin:

”Vuonna 1802, kun kaikkein armollisin kuningas ja kuningatar matkustivat Raaheen 16. heinäkuuta kello seitsemän puolenpäivän jälkeen”.

Kirjoittaja on jostain syystä jättänyt jutun sikseen ja seuraavalle sivulle on Jenny Maria Montin-Tallgren (4.3.1852-19.12.1931) kirjannut tarinan uudelleen ja suomeksi käännettynä se kertoo:

”Silloin kun kuningas Kustaa IV Adolf Puolisoineen matkusti maassamme ja heitä odotettiin saapuvaksi Raaheen, oli näille Korkeille Vieraille valmisteltu majapaikka johonkin kaupungissamme (kihlakunnantuomari Alopeuksen luo?) ja kuskit olivat jo kehotetut pysäyttämään vaunut, kun Majesteetti ei suvainnutkaan niin tapahtuvan, vaan antoi käskyn, että pitäisi ”ajaa suoraan”. He tulivat sitten lähimpänä olevan kauppias Johan Soveliuksen talon luo ja se sai majoittaakseen Kuninkaan ja Puolison seurueineen. Tämän suuren kunnian, joka Soveliuksen taloa näin odottamatta kohtasi, huomasi toki ajoissa sen omistaja, joka oli ulkona kadulla ja juoksi hän sekä Lars Frieman (”Moppe ja Lusse”) niin lujaa kuin kintuistaan pääsivät lähimpään kadunvarren puotiin (veljekset Sovelius) ja ottivat sieltä mukaansa pakan kangasta, joka kaikessa kiireessä levitettiin Soveliuksen talon rapun eteen”.

”Kertonut rouva Augusta Durchman synt. Hårdh (29.11.1835-1911) ja muistiin kirjoittanut Jenny Maria Tallgren synt. Montin vuonna 1900 lokakuussa.”

(Isot alkukirjaimet Kuninkaallisista kirjoitettaessa ovat alkuperäisen tekstin mukaisesti.)

 

-Eija Turunen