Wanha apteekki  

Wanhan apteekin ainutlaatuisen eheä kokoelma kertoo raahelaisesta apteekkitoiminnasta yli 200 vuoden ajalta.  

Raahen I apteekin perusti apteekkari Jean Galenius, joka sai kuninkaallisen apteekkiprivilegion Raahen kaupunkiin vuonna 1793. Apteekin sijaintia sen ensimmäisten apteekkarien aikana ei tiedetä, mutta vuodesta 1820 lähtien kanta-apteekki palveli Kirkkokadulla, kaupungin kirkkoa vastapäätä.  

Tälle paikalle Kauppakadulle apteekki muutti Väinö Mäkisen johdolla vuonna 1924. Wanhan Apteekin sisäänkäyntiä vartioiva kotka siirtyi mukana muutossa Kirkkokadulta, samoin kuin tyylikäs 1800–1900-lukujen vaihteesta oleva myymäläkalusto. Apteekki toimi näissä tiloissa aina vuoteen 1998 saakka.  

Läpi lähes koko 1900-luvun apteekki oli Mäkisen suvun hallussa. Apteekkarit Väinö Mäkinen ja hänen poikansa Paavo vaalivat apteekkinsa vanhaa esineistöä. Mäkisen perikunta myi apteekin irtaimiston Raahen kaupungille apteekkimuseon perustamista varten v. 1999.  Samalla vuokrattiin museon käyttöön apteekin tilat, joissa arvokas esineistö pääsee esille aidossa ympäristössään.   
 

Apteekkihistoriaa vuosisatojen ajalta

Wanhan Apteekin kokoelma on yksi Suomen arvokkaimmista farmasia-alan kokonaisuuksista. Vanhimmat esineet ovat rohdoskamarin vihreät 1700-luvun lopun puulaatikostot, suupuhalletut harmaalasiset pullot ja purkit sekä apteekin vintillä edelleen olevat rohdoslaatikot. Apteekkisalissa ympärilleen katseleva huomaa myös satamäärin eri vuosisadoilta peräisin olevia lasisia, luulasisia, keraamisia ja metallisia lääkepulloja ja -purkkeja sekä monenlaisia lääkkeiden valmistuksessa tarvittuja välineitä. Lääkkeiden myyntipakkauksia on 1800-luvulta lähtien, ja monissa rohdospurkeissa on vielä jäljellä vanhoja lääkeaineita, joiden tuoksu edelleen leijuu apteekissa.  

Etikettien kertomaa  

Pullojen ja purkkien etiketit paljastavat paitsi lääkeaineen nimen latinaksi, myös lääkeaineiden voimakkuuden. Musta nimeke ja mustat reunaviivat valkoisella pohjalla merkitsevät miedosti vaikuttavaa lääkeainetta, punainen nimeke ja punaiset reunaviivat viittaavat voimakkaasti vaikuttavaan aineeseen. Valkoista nimekettä ja valkoisia reunaviivoja mustalla pohjalla käytettiin myrkyllisten lääkeaineiden merkitsemiseen.  

Ei vain lääkkeitä

Apteekissa valmistettiin lääkkeiden ohella kaikenlaista muutakin; niin bensiiniä, paloviinaa kuin monenlaisia myrkkyjäkin. Myös kotieläinten lääkkeet, ilotulitteet, mausteet ja kosmetiikka kuuluivat tuotevalikoimaan.  

Laboratorio

Aina 1900-luvun alkupuolelle saakka suurin osa lääkkeistä valmistettiin apteekissa. Apteekkarit olivatkin aikansa sivistyneistöä ja taitavia kemistejä. Alkuaikoina myös kaikki hapot, rikkihappoa ja raakaa typpihappoa lukuun ottamatta tehtiin apteekissa. Samoin eetteri, elohopeasuolat, kalium- ja natriumkarbonaatti ynnä muut kuuluivat apteekissa tehtäviin valmisteisiin.  

Käsityötä

Apuna lääkkeenvalmistuksessa ja asiakaspalvelussa apteekkareilla oli farmaseutteja, jotka jo hyvin varhaisessa vaiheessa olivat usein naisia, nk. apteekkimamselleja.  Lääkkeiden valmistus käsin oli työlästä ja aikaa vievää puuhaa, joten asiakas saattoi joutua odottamaan "reseptinsä valmistumista" joskus tuntikausia. Siksi käytössä oli vastamerkkisysteemi, joka takasi myös sen, että lääkkeet tulivat toimitetuiksi oikeille henkilöille. Asiakkaan jättäessä reseptinsä apteekkineidille hän sai tältä vastamerkin, eräänlaisen vuoronumeron, jota vastaan hän saattoi myöhemmin noutaa lääkkeensä.  

Mitä laboratoriossa tapahtuu? 

Apteekin laboratoriossa tehtävissä kemiallisissa analyyseissa sekä lääkkeenvalmistuksessa tarvittiin monenlaista erikoisvälineistöä, kuten tislausvälineitä, perkolaattoria ja kaasunkehityskojetta. Lääkeaineita punnittaessa käytettiin reseptuurivaakaa, joka antoi mittaustuloksen grammoissa. Ennen metrijärjestelmään siirtymistä apteekeissa käytettiin erityisiä lääkepainoja, joita olivat graani, krupula, drakhma, unssi ja libra (naula).  

Työpöydällä on muun muassa pillereiden valmistuksessa käytetty pillerilauta, mortteli aineisten hienontamista varten ja peräpuikkopuristin. Pelikorteilla oli kätevä kaapia kaikki ainekset morttelin reunoilta mukaan lääkeseokseen!  

Tehdasvalmisteisia lääkkeitä alkoi tulla markkinoille enemmässä määrin 1900-luvun puolenvälin kieppeillä. Vanhoja lääkepakkauksia on esillä laboratorion kaapeissa ja hyllyillä.  

Rohdoskammari 

Raahen apteekissa ei myyty sammakonkudusta tai käärmeistä valmistettuja lääkkeitä, joita saattoi vielä 1700-luvulla löytää Keski-Euroopan apteekeista. Rohdoskammarin 1700-luvun lopun apteekissa käytössä olleet puiset, vihreät rohdoslaatikot ovat kyllä sisältäneet kaikenlaista eksoottisen kuuloista, kuten lohikäärmeen verta (lohikäärmepuusta saatavaa väriainetta, Sang. Drac.).  Raahen apteekkaritoimintaa sääteli kuitenkin alusta lähtien jo varsin asiallisesti Pharmacopoea svecican vuosina 1790–1819 voimassa ollut laitos. Pharmacopoea oli ohjekirja, jossa määritellään lääkeaineiden laadulle ja valmistukselle asetettavia vaatimuksia.    

Kasvimaalta rohdoiksi 

Lääkeaineita hankittiin lähinnä Tukholmasta ja Lyypekistä, mutta pitkät merimatkat ja myrskyt turmelivat usein rahdin. Niinpä kotimaisia lääkekasveja hyödynnettiin mahdollisimman paljon, ja apteekkareilla oli omat ryytitarhansa, joissa kasvatettiin myös lääkkeiden valmistukseen sopivia kasveja.  

Vihreät, läkkipellistä valmistetut kuljetusastiat ovat muuntautuneet rohdosten säilytyspurkeiksi, kun niihin on tekstattu paperiset etiketit. Esillä on myös tislaukseen ja uuttamiseen käytettyä välineistöä ja muita työvälineitä. Pieni metallinen lämpökaappi on välineiden desinfiointia varten.