Mitä tutkitaan ja miten?

Osteologiset tutkimusmenetelmät voidaan jaotella kahteen eri luokkaan, morfologisiin ja morfometrisiin. Morfologisilla menetelmillä tarkoitetaan silmämääräisesti havaittavien luustollisten piirteiden tarkastelua. Morfometriassa taas hyödynnetään mittalaitteita, jolloin anatomisia piirteitä voidaan mitata. Molempien metodien perusteella voidaan tehdä päätelmiä mm. yksilön iästä, etnisyydestä ja sukupuolesta. Morfologia ja morfometria täydentävät toisiaan, ja yleensä tutkimuksessa hyödynnetään molempia. Niin tehtiin Pakkahuoneenkin kallojen kohdalla.

Morfologisesti sukupuolen osalta kallosta tarkastellaan otsaa, kulmakaarta, kartiolisäkettä, leukakulmaa, niskaharjannetta ja leukakyhmyjä. Pääasiassa naisilla kyseiset piirteet ovat pienempiä ja sirompia, miehillä isompia ja paksumpia. Hampaiden kulumisen aste ja niiden puhkeaminen taas kertovat iästä. Jos esimerkiksi yksilöllä tavataan puhkeamassa olevat kolmannet poskihampaat, toisin sanoen viisaudenhampaat, on hän jotakin 18–25-ikävuoden väliltä. Toinen iän indikaattori kallossa ovat sen saumat. Kallo koostuu monesta erillisestä luusta, joiden väliset saumat ovat vastasyntyneillä avonaiset. Kasvaessa alkavat ne hiljalleen luutua yhteen.

Sairauksien ja vammojen tunnistaminen luista on keskeistä. Ne kertovat yksilön elinaikanaan kohtaamista haasteista. Joskus kuolinsyykin voidaan saada selville, mutta sen määrittäminen tai varsinainen sairauksien diagnosointi ei kuitenkaan ole osteologian päätarkoitus. Monien sairauksien täytyy vaikuttaa useita vuosia, ennen kuin jäljet ehtivät näkyä luustossa asti. Itse asiassa merkit pitkälle edenneistä vaivoista voivat kertoa terveydestä ja vahvuudesta, sillä yksilö kykeni jatkamaan elämäänsä terveysongelmista huolimatta.

Luista tutkitaan myös tafonomisia muutoksia. Tafonomioilla tarkoitetaan kaikenlaisia eliölle tapahtuneita prosesseja kuoleman jälkeen. Esimerkiksi maaperien kemialliset koostumukset voivat aikaansaada haudatuissa luissa erilaisia värjäymiä, joka kertoo tutkijalle hautausolosuhteista. Muita tyypillisiä tafonomioita ovat jyrsijöiden ja petoeläinten aiheuttamat raapima- ja puremajäljet. Tafonominen analyysi on isossa osassa Pakkahuoneenkin kallojen tapauksessa, ja molemmissa niissä onkin havaittavissa selviä muutoksia.

Tulkintojen tekeminen osteologiassa

Mihin sitten itseasiassa perustuu, että osteologiassa voidaan määrittää vaikkapa yksilön etnisyys tai sukupuoli? Lyhyesti sanottuna aiempien tutkijoiden tekemiin tutkimuksiin ja

keräämään tietoon. Esimerkiksi joidenkin yliopistojen hallussa olevia laajoja ihmisluukokoelmia on käytetty metodien rakentamisessa ja hiomisessa. Mitä enemmän tietoa osteologeilla on eri muinaisista ja nykyisistä ihmispopulaatioista, sitä tarkempia arvioita voidaan esittää. Viimekädessä kyse on tarpeeksi kattavien ja laajojen vertailuaineistojen olemassaolosta. Huomattavaa kuitenkin on, ettei kaikkia menetelmiä voida soveltaa estotta ylirajaisesti. Elinympäristö, geneettiset tekijät ja ravinto vaikuttavat populaatioihin niin suuresti, ettei vaikkapa 1600-luvulla eläneille suomalaisille kehitettyä menetelmää saisi soveltaa 1900-luvulla eläneisiin suomalaisiin. Tulokset olisivat harhaanjohtavia ja virheellisiä.

Osteologin täytyy siis osata valita oikeat menetelmät aineistonsa luonteensa riippuen, ja tunnistaa niihin liittyvät vahvuudet sekä heikkoudet. Nämä haasteet tulivat vastaan heti tämänkin tutkimuksen kohdalla, sillä kyseisten henkilöiden tuntematon alkuperä vaikeutti sopivien metodien valitsemista. Haastavuuskerrointa lisäsi, ettei muita luustollisia elementtejä ole säilynyt. Esimerkiksi sukupuolen määrittämisessä lantioluut ovat parhaimmat, jolloin kallo tulee vasta toisena. Aikuisten yksilöiden ikääkin on vaikea arvioida kallosta pätevästi pelkän hampaiden kulumisen, tai kallon saumojen luutumisen perusteella, sillä niihin vaikuttavat monet tekijät.

Täytyy muistaa osteologian kykenevän tarjoamaan parhaillaan vain arvioita ja todennäköisyyksiä, jotka saattavat mennä välillä vikaan. Ihmisjäänteiden tarkasteleminen tavoittaa muutenkin vain biologisen ulottuvuuden, ei sitä kaikkea, mitä ihminen ainutkertaisena, persoonallisena ja sosiaalisena olentona on.

Viime aikoina Suomenkin julkisessa keskustelussa ovat olleet pinnalla eettiset kysymykset ihmisluita tutkittaessa. Raahen museon kallojen kohdalla näen itse tutkimuksen tapana kunnioittaa vainajia. Tähän asti kallot ovat olleet täysin tuntemattomia, mutta osteologian avulla yksilöille voidaan mahdollisesti palauttaa ainakin jotakin osasia heille kuuluneesta henkilöllisyydestä.

Kalloihin liittyvät lopulliset tutkimustulokset tullaan julkaisemaan pro gradun muodossa lähitulevaisuudessa.

- Jutta Hukari, FM Tieteiden ja aatteiden historia & arkeologian maisteriopiskelija