Kesäkuun 5. päivänä avataan Kruununmakasiinin kesänäyttely ”Me halutaan vaan soittaa rock´n rollia” – raahelaista bändihistoriaa 70-luvulta 90-luvulle. Näyttelyn rakentamisen lomassa tuli mieleeni, että voisin kertoa muutaman sanan näyttelyprosessista.

Raahen ensimmäinen kirkko saatiin käyttökuntoon 1650-luvulla. Kirkkoon saatiin myös soittopeli, urkupositiivi. Pietari Brahe huolehtivana kaupungin isänä halusi varmistaa, että urut soisivat kaupunkilaisten iloksi ja virkistäisivät heidän jumalanpalvelustaan ja lähetti seurakunnalle soitinta käyttelemään urkurin, herra Zachris Palmin. Palm saapui kaupunkiimme Ruotsista 1670-luvun alussa. Kaupunkilaiset ottivat Palmin avosylin vastaan, hänen vastuulleen annettiin myös lukkarin, kellojenasettajan sekä raatimiehen tehtävät.

Ruununpuojin eli Kruununmakasiinin förvalttari Arvo Lataus esittäytyi minulle tässä eräänä alkusyksyn iltana, kun olin laittelemassa Kruununmakasiinimuseota yöpuulle iltaopastuksen jälkeen. Meinasin tietysti ”saaha laakin”, kun tyhjäksi oletetusta näyttelytilasta kuului tärkiänpuoleinen rykäisy. Ikkuna-aukon reunalla istuskeli pieni äijänkässy, joka sanoi olevansa herra förvalttari Arvo Lataus. Förvalttari Lataus tiedusteli minulta kuka olen, kun kuulemma niin omistavan oloisesti saapastelin pitkin taloa.

Harpon tässä luennossani jotensakin umpimähkäisesti Raahen kirjallisessa historiassa. Paljon jää varmaan kertomatta, mutta tämä olkoon yhdenlainen silmäys. Jätän uudemmat, täällä messuilla läsnäolevat kirjailijat ja muitakin tyystin mainitsematta. Viran puolesta askaroin enemmänkin tuolla menneissä ajoissa.

Me raahelaiset, ainakin suurin osa meistä, tunnemme tarinan Bergbomin mamsellista ja väärästä biisistä. Eli siitä hiuksenhienosti vältetystä skandaalista, kun Carin–mamselli soitteli kaupunkiimme saapuvalle keisari Aleksanteri I:lle Napoleonin marssin. Tuosta munauksestahan selvittiin kaupunkilegendan mukaan joko siksi, että keisari veteli armollisia päiväunia vaunuissaan eikä mamsellin soitanta häntä herättänyt tai toisen version mukaan kaupunkilaiset aloittivat hurjan hurraamisen, kun kuulivat, mitä kappaletta mamselli alkoi soittaa ja klaveerin ääni hukkui hurrauksiin.

Aivan erityisen hyvä tapa tutustua entisajan ihmisten elämään on tutkailla perunkirjoja ja muita pesänselvitykseen liittyviä asiakirjoja. Jos omaisuus on vainajan jälkeen huutokaupattu, on nykytutkijalla edessään huisin mielenkiintoinen lähdeaineisto. Tällaisen aarteen äärelle pääsin, kun sain käsiini hovineuvos Gabriel Bergbomin perukirjan ja hänen kuolemansa jälkeen pidetyn huutokaupan eli auksuunin luettelon.

Muualla mielihyvin odotettu ”hyvä Tuomas” pani joulun - rauhan ja rakkauden juhlan - nimissä Raahen porvarit ja patruunit koville. Oli nimittäin tapana, että kaupungin varakkaat porvarit antoivat köyhälle kansanosalle jouluavustusta. Tuomaan päivän aamuna, kun oli vielä ihan pimeää, saapui lähialueilta vähävaraista väkeä kaupunkiin kelkkojensa ja kerjuupussiensa kanssa, resuisissa vaatteissa. Oli ”syänmaalaisia” Pattijoelta, Vihannista ja Kopsankylästä ja ”rantakyläläisiä” Saloisista, Piehingistä ja Olkijoelta. Osa oli tullut jo edellisenä iltana ja yöpynyt jossain Katinhännän mökissä.

Vanhan Raahen joulunodotus alkoi Annanpäivänä, kaksi viikkoa ennen joulua. Kristillisessä perinteessä 9. joulukuuta on Pyhän Annan, neitsyt Marian äidin juhla. Anna olikin keskiajalla arvostettu leskien ja kauppiaiden suojeluspyhimys. Päivän kristillinen merkitys oli kuitenkin jo ajat sitten hämärtynyt vanhassa Raahessa ja muuttunut remujuhlaksi. Annanpäivän vieton syytä emme ole onnistuneet jäljittämään, eikä ainakaan vielä ole tullut vastaan muita kaupunkeja, joissa Annanpäivää olisi vietetty tai vietettäisiin.

Männä viikolla on puhuttu paljon Einosta. Siitä myrskystä. Olen itsekin pohtinut paljon Eino-asiaa viime päivinä. En niinkään myrskyä, vaan museoväelle tutumpia Einoja eli esineitä, joilla ei ole kokoelmanumeroa. Eino makaa museon varastossa, mutta sitä ei ole (ainakaan vielä) kirjattu kokoelmiin. Eino tunnetaan myös nimillä Luetteloimaton ja Numeroimaton, mutta koska Eino on minusta kivempi, käytän sitä!

Aloitin uuden työni Raahen museon kokoelma-amanuenssina viikko sitten. Kyseessä ei ollut hyppy suureen tuntemattomaan, vaan ennemminkin kotiinpaluu. Ensimmäinen museoalan pestini oli nimittäin yliopistoharjoittelijana Raahen museossa vuonna 1998, jonka jälkeen vietin monta kesää täällä kesätöissä. Vuosina 2004-2006 työskentelin Eija Turusen sijaisena, ja vaikka viimeiset kuusi vuotta olenkin tehnyt hommia muualla, Raahen museolla on säilynyt erityinen paikka sydämessäni. Niinpä riemullani ei ollut rajaa, kun sain kuulla tulleeni valituksi kokoelma-amanuenssin toimeen.