Sen sai tuta eräs herra noin sata vuotta sitten, kun humalapäissään sai päähänsä ”pimittää” satunnaisen ryyppykaverinsa polkupyörän, joka oli kaiken lisäksi lainattu. Törmäsin tapaukseen seikkaillessani ihanaisessa digitoitujen sanomalehtien aina yhtä freesaavassa maailmassa. Juttua lukiessa meinasi kyllä välillä eksyä Saloisten metsiin.

Syyskuussa 1875 laskettiin Raahessa Johan Langin varvilta vesille parkkilaiva Bacchus. Raahelaiset eivät aivan ymmärtäneet Antiikin Roomasta ammennetun nimen hienoutta, vaan ihmettelivät:

”Ompa pantu ruma nimi komealle laivalle, kun Pakhuusi!”

425 lästin (846 brt/782 nrt) vetoisen parkin rakennusmestarina oli toiminut J. Wicklund ja sen päälliköksi pestattiin Fredrik Björkvist (1831–1891). Kapteeni tunnettiin merimiesten keskuudessa Nälkvistinä, sillä hänen kipparoimissaan laivoissa ruoka oli yleensä huonoa ja sitä sai niukalti.

Tuo Pekka tai Per, Pehr taikka Pietari täyttää lauantaina 18. päivä helmikuuta 415 vuotta tai oikeammin ilmaistuna hänen kreivillisen korkeutensa syntymästä tulee kuluneeksi 415 vuotta. Hyvä syy ostaa paakelssit ja/tai tehdä hyvää ruokaa ja nauttia se oivallisen juoman kera. Pietari Brahe oli kulinaristi (kaiken muun ohella) ja olisi varmaan kovasti mielissään, jos me jälkitulevaiset juhlistaisimme hänen syntymäpäiväänsä kunnon atrialla.

Näinä pimeinä aikoina syntyy joka vuosi keskustelu siitä, onko pihalle viriteltävät valohommelit kaamos- vai jouluvaloja. Mielipiteitä ja näkökulmia on joka lähtöön. Härkätorin puistoon sytytellään tulevana perjantaina talvivalot. Tuosta valaistuksesta voisi melkein käyttää entisaikojen tapaan nimitystä ilminatsuuni, mutta toisaalta ei, sillä ilminatsuunilla ilmaistiin jotain juhlavaa hetkeä tai päivää, ei viikko tolokulla palavia valoa. No eihän tuolloin aikoina entisnä sellaiseen ollut edes mahdollisuutta. Valo oli tyyristä miten tahansa tuotettuna.

Viime aikoina olen taas kokoelmatätinä joutunut useamman kerran tilanteeseen, jota kutsun esinetutkimuksen imuksi. On joku kiva esine, jonka tarinaa pitäisi (saisi) syystä jostain selvittää. Tällä kertaa imun esivaiheena toimi ajatus siitä, että voisimme esitellä museomme varsin hienoa korukokoelmaa Pakkahuoneen museolla tänä syksynä. Niinpä kaivoin esille kassakaapin avaimet ja ryhdyin tutkimaan tuon vihreän rautamöhkäleen sisältöä.

Siihen aikaan, kun Raahe oli Suomen suurin laivanvarustuskaupunki(1860-70-lukujen taitteessa) ja meillä meni tosi lujaa, saattoi laivankapteeni ilmoittaa vieraaseen satamaan tullessaan, että ”Raahesta ollaan ja rahhaa evväänä!” No, ei täälä ihan pelekkää rahhaa syöty. Tosin parisataa vuotta sitten, kun kauppias Soveliuksen rouva valmisteli maaherran kunniaksi järjestettäviä päivällisiä, oli herra Sovelius vahvasti sitä mieltä, että tarjolla olisi dukaattisoppaa, niin tyyriiksi valmistelut olivat tulleet.

Edellisessä blogikirjoituksessa museotantti jorisi juhannuksen vietosta ja mainitsi, että Johannes Kastajalla oli toinenkin merkkipäivä kalenterissa.

Tuota Johanneksen kaulankatkaisu/-leikkauspäivää vietetään elokuun 29. päivä. Merkkipäivä löytyy Mikael Agricolan kalenterista vuodelta 1544 merkinnällä ”Johannesen Castajan caulan lecaus”. Sama kaulanleikkauspäivä säilyi kaikissa almanakoissa vuoteen 1907 asti. Toki merkintä on ollut tyyliä ”Joh. Kast. k.l.”, eli asiaa tarkemmin tuntemattomalle puustainten merkitys on jäänyt hämäräksi.

Lähestyvä keskikesän juhla saa aatokset syntyihin syviin tai ainakin siihen, miksi juhannusta juhlitaan ja siitä muistuikin museotantin mieleen, että meillähän on kokoelmissamme aiheeseen liittyvä esine!

Syyskuun 11. päivä vuonna 1868 merkitsi museomme perustaja piirilääkäri Ehrström ylös merikapteeni Anders Lindmanin useista esineistä koostuvan lahjoituksen. Esineiden joukossa oli mm. Johannes Kastajan hedelmä Palestiinasta. Tohtori Ehrström on kirjoittanut näin (tietysti på svenska, vaikka olikin innokas suomen kielen edistäjä).

Ah, mikä ihanainen kevät- tai oikeastaan kesäsää meitä nyt Helatorstain tienoolla hellii! Tuo otsikon vanhahtava kevättä tarkoittava sana pitäisi kyllä ottaa uudelleen käyttöön. Museotantti puuhaili pihalla vapaapäivänään, kuten varmaan aika monet muutkin, joilla pihatannerta on. Tämä keväimen aika on niin mahtavaa: kukkapenkin epäilyttävän näköisestä söheriköstä alkaa nousta viherrystä. Ensimmäisinä, ainakin museotantin pihalla, tunkevat pintaan unikot, ne maatiaiset, sitten kevätesikot ja vähitellen muutkin kukkaset. Ruusut saavat vielä hyvän aikaa uinailla havupeitteen alla.

Entis-Raahessa, niin kuin varmaan muissakin merikaupungeissa, merimiehet olivat kovasti tyttöjen suosiossa. Noissa merenkulkijoissa oli jotain samankaltaista taianomaista vetovoimaa kuin nykyään esim. muusikoissa, kuulemma. Talvisaikaan, kun laivat seelasivat maailman merillä, Raahen neitokaisille kelpasivat kyllä tanssikavaljeereiksi ja riiustelukumppaneiksi kaupungissa asustelevat renkipojat, sepänsällit tai muut maajalassa elelevät.