Ruotsin kieli on jättänyt Raahen murteeseen selkeän jäljen ja tehnyt murteesta aivan erityisen hauskan kuuloisen, onhan Raahe sentään aikoinaan ollut vahvasti kaksikielistä aluetta. Ja ruotsalaiset lainasanat, jos mitkä, lämmittävät ruotsin kieltä opiskelevan museotädin sydäntä! Rustasinpa keväällä kandinkin aiheesta, ja sain siinä samalla toden teolla huomata ruotsalaisten lainasanojen veikeyden ja vaikutuksen murteeseen.

’’Museossa työskenteleminen on varmasti siistiä!’’

Näin ajattelin työni alussa. Tiesin olevani vain kesätuuraaja vakihenkilökunnalle, mutta se ei lannistanut intoani. Museot ovat koko elämäni ajan olleet hienoimpia matkailukohteita kaupungissa kuin kaupungissa, mutta en ollut ikinä ajatellut mitä tapahtuu kulissien takana. Alkuanekdoottini piti paikkaansa, museossa työskentely on siistiä!

”Kyllä vanaha kansa tietää.” Näinhän sitä sanotaan, tai ainakin jotkut sanovat. Erkin päivänä kuulin useammankin kerran ”Erkki turjus turkki päällä, koko kesä paita päällä” ja tietysti alako hirvittää, sillä Erkin päivähän taisi olla kokolailla lämmin.

POTKUKELEKALLA OULUUN matkasi taannoin eräs Jyväskylän kylästä kotoisin oleva kulkukauppias Sulo X (museotätin tekemä sensurointi), joka oli kaupustelumatkallaan tullut tänne Raaheen joulukuussa 1910. Tilaisuus teki varkaan, sillä hän varasti Wirpiperästä koneenkäyttäjä Lindellin teräsjalaksisen potkukelkan ja suihki sillä Ouluun. Näin kertovat sanomalehdet. Potkukelkkavarkaus oli tietystikin hetimiten huomattu ja asiasta ilmoitettiin poliisille.

Ken tulee Raahen museon töihin ja on kohtalaisessakaan määrin tekemisissä museon kokoelmien kanssa, törmää nimeen Jenny Maria Montin-Tallgren. Jenny Mariaan törmää monissa muissakin Raahen historiaan liittyvissä paikoissa/asioissa. Kuka oli tämä ilmeisen touhukas ja aikaansaapa ihiminen.

Vetuleeraus Raahen raatihuoneen hankinnassa.

Sen sai tuta eräs herra noin sata vuotta sitten, kun humalapäissään sai päähänsä ”pimittää” satunnaisen ryyppykaverinsa polkupyörän, joka oli kaiken lisäksi lainattu. Törmäsin tapaukseen seikkaillessani ihanaisessa digitoitujen sanomalehtien aina yhtä freesaavassa maailmassa. Juttua lukiessa meinasi kyllä välillä eksyä Saloisten metsiin.

Syyskuussa 1875 laskettiin Raahessa Johan Langin varvilta vesille parkkilaiva Bacchus. Raahelaiset eivät aivan ymmärtäneet Antiikin Roomasta ammennetun nimen hienoutta, vaan ihmettelivät:

”Ompa pantu ruma nimi komealle laivalle, kun Pakhuusi!”

425 lästin (846 brt/782 nrt) vetoisen parkin rakennusmestarina oli toiminut J. Wicklund ja sen päälliköksi pestattiin Fredrik Björkvist (1831–1891). Kapteeni tunnettiin merimiesten keskuudessa Nälkvistinä, sillä hänen kipparoimissaan laivoissa ruoka oli yleensä huonoa ja sitä sai niukalti.

Tuo Pekka tai Per, Pehr taikka Pietari täyttää lauantaina 18. päivä helmikuuta 415 vuotta tai oikeammin ilmaistuna hänen kreivillisen korkeutensa syntymästä tulee kuluneeksi 415 vuotta. Hyvä syy ostaa paakelssit ja/tai tehdä hyvää ruokaa ja nauttia se oivallisen juoman kera. Pietari Brahe oli kulinaristi (kaiken muun ohella) ja olisi varmaan kovasti mielissään, jos me jälkitulevaiset juhlistaisimme hänen syntymäpäiväänsä kunnon atrialla.

Näinä pimeinä aikoina syntyy joka vuosi keskustelu siitä, onko pihalle viriteltävät valohommelit kaamos- vai jouluvaloja. Mielipiteitä ja näkökulmia on joka lähtöön. Härkätorin puistoon sytytellään tulevana perjantaina talvivalot. Tuosta valaistuksesta voisi melkein käyttää entisaikojen tapaan nimitystä ilminatsuuni, mutta toisaalta ei, sillä ilminatsuunilla ilmaistiin jotain juhlavaa hetkeä tai päivää, ei viikko tolokulla palavia valoa. No eihän tuolloin aikoina entisnä sellaiseen ollut edes mahdollisuutta. Valo oli tyyristä miten tahansa tuotettuna.